Kanchanaburi

Kanchanaburi 

Singapore-viikonlopun jälkeen olin AIT:llä vain maanantaina ja tiistaina, sillä tiistai iltapäivän ja keskiviikon luennot oli peruttu. Lähdin minivanilla kohti Bangkokia ja suunnittelin minne menisin loppuviikoksi. Päädyin kuitenkin olemaan perjantaihin asti Bangkokissa, jolloin lähdimme Antin kanssa Kanchanaburiin Antin tentin jälkeen. Myös Andiksen ja Ilarin oli määrä liittyä joukkoon lauantaina, mutta kun Saipan peli ja Suomi-baari.. Tiistaina vietimme pienimuotoista saunailtaa norsutalolla, siis sauna joojoo!, ja loppujen lopuksi päädyimme Route 66:lle, siellä on ilmeisesti joka päivä bileet. Torstaina käytiin Kasetsarttilaisten kanssa katsastamassa  menoa Kao San road:lla, ja menohan oli hyvä! Viimeksi kun käytiin siellä, oli vaaleja edeltävä ilta, mikä tarkoittaa Thaimaassa alkoholin myynnin sulkemista. Silloin oli todella vaisu meininki, wonder why.

Käytiin Sizzler:ssä salaattibuffetissa, hinta 4,2 €. Andis on vihaisen näköinen, koska hänen ruokailuaan häiritään kuvailulla.

Sizzlerin jälkeen otettiin erät pöytäkiekkoa, hauskaa!

Ihmeteltiin, kun Andis heitti 6 kertaa suuremman tuloksen kuin minä. Syy selvisi: laite otti pisteen jokaisesta osumasta koriin, eikä korista niinkuin pitäisi.

Hellyyttävä jäätelöbaari Major Cineplexin lähellä Chatuchakissa.

Kasettilaisten kanssa Kao San road:lla. Eve, minä, Saara Moritz, en tiedä perällä olevia, sitten Moritz:n tyttöystävä, Aapo ja Janne.

Tyyppi teki mulle hyvät safkat 1,2 €:lla. 

Norsutalon alakerran raflasta löytyy makoisa lounas.

Antti löysi netistä infoa, jonka mukaan myös Mo Chitin linja-autoasemalta Bangkokista lähtisi minivaneja kohti Kanchanaburia. Asumme kaikki siis lähellä Mo Chitiä ja se oli siis helpoin vaihtoehto, vaikka taksikuski kivenkovaa väittikin, että Mo Chitiltä ei pääse Kanchanaburiin. Väärässä oli, matka minivanilla kesti 2,5 h ja hintaa matkalle tuli 4,5 €.

Lähdimme kävelemään Kanchaburin bussiasemalta joelle päin. Oli niin kuuma ilma, ettei sitä voinut edes ymmärtää. Kävely rinkka selässä sai hien pintaan ihan toden teolla. Löysimme majoituksen, jossa oli osa huoneista joen päällä! Paikan nimi oli Sugar Cane, ja sen sijainti oli loistava, paljon ruokapaikkoja ja kauppoja lähellä. Majoitus maksoi ilmastoinnilla ja kuumalla suihkulla 6 €/yö/ henki. Perjantaina mentiin katsomaan Kwai- joen siltaa, jonne käveli noin 15 min ja päivän päätteeksi otimme jalkahieronnat, puoli tuntia maksoi vain 2,3 €.

Kanchanaburiin lähdössä!

Allied war cemetery, siinä makaa yli 7 000 liittoutuneiden sotilasta. 

Majoitus Sugar Cane:ssa oli veden päällä! 

Kuva huoneesta.

Hyttysiä riitti aamuisin ja iltaisin, kiitos joen.

Eurooppalaista ruokaa välillä!

Kwai-jokea.

Kwai-joen silta.

Antti poseeraamassa sillan edustalla! 

Kwai-joen sillalle syttyi illalla tunnelmavalaistus, 

Turistit sillalla.
 

Jollakin oli kunnon tuning-auto.

Olimme varanneet lauantaiksi ”kiertoajelun”, johon sisältyi patikointi vesiputouksilla Erawanin kansallispuistossa, lounas, Hell Fire Pass museoineen, junakyyti ja jossain luolassa käytiin.  Tämä osoittautui ihan hyväksi valinnaksi, meillä oli vain viiden hengen ryhmä oppaan lisäksi, joten missään vaiheessa ei tullut ”koululaisryhmä”- fiilis. Opas antoi meidän patikoida itsekseen vesiputoukselta toiselle, eikä ollut hoputtamassa tai seuraamassa perässä.

Kwai-joen silta on rakennettu metallista toisen maailmansodan aikaan, jossa japanilaiset pakottivat sotavangit ja ”vapaaehtoiset” rakentamaan sen operaatiossa: rautatie Thaimaasta Burmaan. Sotavangit olivat liittoutuneiden sotilaita, australialaisia ja brittejä. Heidät pakotettiin tekemään töitä 18- tuntia päivässä, heitä hakattiin ja he saivat syödäkseen lähinnä vain riisiä. Oli kyllä värisyttävä kokemus kävellä Hell Fire Pass:n lävite luettuani paljon faktaa japanilaisten julmuuksista vankeja kohtaan sotamuseossa.

Ennen vesiputouksia oli kunnolliset kierrätyspisteet.

Erawanin ensimmäinen vesiputous.

Taisi olla Erawanin toinen vesiputous. 

Ihastuin aivan täysin näihin maisemiin! Paikalliset hyppivät vesiputouksillta kuin mitkä vesipedot, vaikka kivet olivat hyvin liukkaita.

Kansallispuiston vehreyttä.

Hameita ja pukuja rukouksia varten?

Korkeimmalla sijainnut 7. vesiputous, oli ehdottomasti hienoin ja siellä olikin eniten ihmisiä uimassa.

Minä ja vesiputous! Vedessä oli pieniä kaloja, mitkä näykkivät jalkoja hassusti.

Museo oli vaikuttava ja luettuani kaikki kertomukset rautatien rakentamisen kauheuksista, oli seuraavaksi vuorossa vierailu Hell Fire Pass:lla.

Hell Fire Pass ja pätkä kuoleman rautatietä. Sotavangit hakkasivat solan kallioon rautatietä varten apuinaan vain hakut ja dynamiittipötköt.

Sotavangin muistoksi.

Muistomerkki Hell Fire Pass:n perällä.

Sola on melko syvä ja pitkä.

Hell Fire Pass:n jälkeen alkoi kaatosade, jolloin meidän oli tarkoitus mennä katsomaan luolaa ja sen jälkeen junalla kohti Kanchanaburia.

Kahvilla sadetta suojassa. Antin vieressä Sam, joka oli briteistä.

Meidän "matkailuryhmä". Julian täti, Antti, minä, Julia ja Sam. Tällainen pakettimatka oli hyvä sen vuoksi, että kaikki kohteet olivat melkoisen kaukana toisistaan, eikä meillä ollut hirvesti aikaa Kanchanaburissa. Tässä näimme siis kaikki yhdessä päivässä, hintaa oli 800 bth eli 18,6 €.  

Antti ja juna.

Illasta sovimme menevämme lasillisille ryhmäläistemme kanssa ja yömarkkinoille, mitä ei sateen vuoksi sitten ollutkaan. Lasillisemmekin meinasivat jäädä saamatta, sillä taas oli vaalit seuraavana päivänä. Löysimme kuitenkin sattumalta eurooppalaisen baarinpitäjän, joka myi meille lasilliset viiniä.

Tiikeritemppelistä olin kuullut vain negatiivisia asioita, kuten miten he pitävät tiikereitä huumattuina ja niin edes päin, joten en halunnut vierailla siellä. Norsusafari olisi kiinnostanut, mutta lähimmälle olisi ollut matkaa 1,5 h. Sunnuntaina siis vain käppäilimme ympäriinsä ja klo 14 minivanilla lähdimme takaisin päin.

Piiloviinit- baarinpitäjä kaatoi meille viinit tavallisiin laseihin, jotta ei tulisi mitään valituksia.

Loppuillasta ei ollut näemmä enään väliä,  missä lasissa juoma tarjoiltiin. 

Kanchanaburin jälkeen käytiin Kasetsart yliopiston "festareilla", siellä oli kaikennäköistä ruokaa tarjolla.

Ne oli kunnon ruokamarkkinat.

Pakko oli ottaa kuva, mikä määrä valkosipulia!

Söpöjä, mitä lie syötäviä!

Mereneläviä..?

Muutama muki tullut heitettyä roskiin.

Pojat kokeili ilmapallon puhkaisemista tikoilla, ei tullut mittään.

Ja ampumistakin piti kokeilla.

Maailmanpyöräkin löytyi, mutta jätettiin välistä. Sen sijaan ajeltiin radio-ohjattavilla autoilla!

Tämä oli ilmeisen koukuttava, aina yksi purkki jäi pystyyn!! Voe voe.

Jani oli vihdoin palannut takaisin Kiinasta ja menimme porukalla katuraflaan syömään. Minäpä ajattelin tilata listalta vain osoittamalla kuvaa, ja sainkin sitten ihmeellisen kotilo/etanasalaatin. Syömätä jäi. Minä lähdin taas maanantaina takaisin AIT:lle, jo seuraava reissu mielessä eli Hong Kong!! Siitä seuraavassa kirjoituksessa.