maanantai 31. maaliskuuta 2014

Hong Kong


Hong Kongin valloittajat


Oltiin Janin kanssa varattu lennot Hong Kongiin jo joulukuussa visa-runia varten. Ihan kun tässä ei ois muuten tullut käytyä Thaimaan ulkopuolella. No kuitenkin odotin tätä reissua todella paljon, eikä se tosiaan osoittautunut pettymykseksi. Lento lähti Don Mueang:n lentokentältä todella ikävään aikaan; 7 aamulla, joten täytyi herätä 4 aamuyöstä. Siihen aikaan ei kuitenkaan ollut ruuhkaa ja pösötimme menemään taksilla noin 20 minuutissa kentälle.

Lentoaika Hong Kongiin on noin 2,5 h ja Hong Kongin lentokentältä pääsee suoraan Express-junalla keskustaan päin pois saarelta noin 30 minuutissa, jossa lentokenttä sijaitsee. Junalipun hinta on 100 Hong Kong $ (10 €), mutta ei sieltä oikein muullakaan pois pääse. Tämän jälkeen jatkoimme matkaa shuttle-bussilla, joita suurimmat hotellit järjestävät. Pääsimme Holiday-Innille vievällä bussilla aivan Chungking Mansions:n lähelle Nathan Road:lle. Mansions on todella iso kerrostalo, mikä on täynnä halpoja hostelleja ja ruokapaikkoja. Se sijaitsee Kowloonin kaupunginosassa ja sieltä on helppo liikkua metrolla Hong Kongin puolelle ja laivasatama oli myös lähellä. 


Ensivaikutelmaa Honkkareista! 

Taisin lähteä Stigin kanssa matkalle..

Nathan Road Chunking Mansions:n edessä. Ihmisiä riittää.

Löysimme 15. kerroksesta paikan nimeltä Grand Guest House, heillä ei ollut kuitenkaan siinä kerroksessa tilaa, vaan meille tarjottiin huonetta 9. kerroksesta. Huone kustansi noin 25 €/yö joten 12,5 €/henkilö, meillä oli oma WC/suihku, ilmastointi, tuuletin ja TV. Ja se oli siis halpa, Thaimaassa tuolla hinnalla olisi saanut melkoisesti suuremman ja hienomman huoneen. Mutta olimme siis tässä tilanteessa tyytyväisiä tähän. Myöhemmin ilmeni, että talossa oli aivan mahdottomat hissijonot, mikä vähän nakersi hermoja. Talo muutenkin näytti melkoisen rapistuneelta ja epäsiistiltä, mutta huoneemme oli onneksi siisti. 

Keskiviikko meni siis palautuessa aikaisesta lennosta, vasta illasta jaksoimme lähteä käppäilemään ja olihan Kowloonissakin nähtävää; Avenue of Stars sekä upea näkymä Hong Kongin Centralin puolelle. 

Hissijonoa, vain yksi hissi käytössä parittomiin kerroksiin ja toinen parillisiin.
                                       
Nam nam, näkymä hissikäytävän ikkunasta Mansionissa.

Kuva ei riitä kuvaamaan tunnelmaa, mutta tuossa nyt on heikko yritys! 

Hong Konissa on eniten pilvenpiirtäjiä koko maailmassa - 7 600 kpl.

Avenue of stars & Bruce Lee!

Jackie Chan!

Bruce Leen patsas löytyi myös Avenue of Stars:lta. 

Jani ja Katja filmitähtikadulla. Avenue of Stars oli aivan kävelymatkan päässä majoituksestamme.

Entinen Kowloon-Canton rautatien 44 metriä korkea kellotorni.
Seuraavana aamuna päätimme lähteä kohti erästä Hong Kongin kuuluisaa nähtävyyttä: The Peak, vuori, josta avautuu upea näkymä Hong Kongiin. Junalippu ylös ja alas sekä sisäänpääsy Sky Terrace 428:lle oli 8 €. Siellä kannatti kyllä ehdottomasti käydä, näkymä oli tosiaan huikea ja sieltä sai ruokaa ihan järkevään hintaan siis about 5 €. Vietimmekin siellä yllättävän paljon aikaa, ja lähdimme vasta puoli viiden aikaan alaspäin etsimään Hard Rock cafea, johon olin saanut innostuksen Peakilla sijainneesta Hard Rock myymälästä. Olen siis totaalisesti mainonnan uhri.

Hard Rock cafe ei löytynyt aivan hujauksessa, mutta jonkin aikaa käveltyämme löysimme sen. Se sijaitsi Central- kaupunginosassa. Otin siellä yhden keeper drinkin, ja joku oli varannut koko Hard Rock cafen illaksi itselleen. Varmasti melko kallista lystiä. Centralissa oli hirveästi länsimaalaisia businessmiehen/naisen näköisiä henkilöitä pubeissa istumassa ja nauttimassa after workia. Taitaa olla aika varakasta aluetta. 

Kukka näytti aivan pulloharjalta.

Näkymää kaupungilta, todella siistiä kokonaisuudessaan. 

Jono junaan kohti Peak:ia oli melkoinen.

Super Heroes- kauppa, can't beat that!

Näkymä Peakin sky terracelta.


Piti päästä samaan kuvaan näkymän kanssa!

Hotelli? keskellä rinnettä. Ei pahat maisemat.

Lounas; teetä, munakas ilman keltuaista, sämpylä ja spagettikastike 4 €. 

Viinibaari. Viinit olivat kaapeissa, joissa oli automaattiset kaatimet viineille. 

Yksi intialaisista aamiaisista. Paikan omistaja jo tunnisti meidät ja tervehti joka kerta, kun mentiin ohitse. 

Peilipose! 


Seuraavana päivänä lähdimme Kowloonin satamasta kohti Macauta turbojetillä. Jouduimme ostamaan laivaliput matkatoimistolta, joten meno-paluu maksoi 34 € vs. suoraan myyjiltä 30 €. Suoraan turbojetin tiskillä he eivät suostuneet myymään aiemmin lähteneeseen laivaan lippuja, ja halusimme lähteä niin pian kuin mahdollista. Matka Macaulle kesti tunnin ja olimme taas vähän myöhään liikkeellä.

En itse edes tiennyt tästä Macausta, joka on siis Kiinan erityishallintoalue, niin kuin Hong Kongkin. Mutta Jani sanoi, että haluaa mennä Macaulle katsomaan Casinoja. Noh googlettelun jälkeen selvisi että Macaulla tosiaan sijaitsee maailman suurin casino, Venetian Casino! Satamasta lähti casinoiden maksamia busseja suoraan jokaisen casinon eteen ja käytimme siis Venetian bussia ja pääsimme kätevästi perille.


Koko paikka oli mielettömän kokoinen ja aiivan täynnä ihmisiä! Paikka oli niin iso, että siellä oli jopa pitkä kanaali, niinkuin Venetsiassa konsanaan, jossa mahtui soutamaan Gondolilla. Aika mieletön fiilis oli. Katseltuamme ympärillemme ja käytyämme syömässä, aika yllättävän edullista ruokaa 4 €, lähdimme itse casinoaluetta kohti.

Casinon sisäänkäynti, siellä riitti porukkaa.

Venetian sisälle oli kattoon maalattu hieno taivas. 

Gondoli ja kanaali Venetian sisällä! Wikipedian mukaan kanaalin nimi on San Luca.

Tämä näkymä kyllä yllätti minut täysin..



Casino oli hillittömän suuri sekin, rahaa siellä liikkuin niin paljon, että ei niitä summia voinut edes ymmärtää. Esim black jack – pöydässä oli niin isot aloituspanokset, että ei hirveästi huvittanut mennä pelaamaan. Siis pienin aloituspanos minkä löysimme oli 50 €, mutta useimmissa pöydissä se oli yli 100 €. Siellä oli porukalla nipuittain niitä aloituspanoksia eli 100 € tai suurempia pelimerkkejä kädessä. Jani myös näki, kun eräs nainen haki kolmella 500 HK$ (50 € ) setelinipulla pelimerkkejä. Pikku rahoja. No kyllä sieltä hauskuutta löytyi köyhillekin, löysimme pelikoneita, missä panoksen sai asettaa niinkin pieneen kuin 1 senttiin. Mutta oli hauskaa päästä pelaamaan semmoista elokuvista tuttua pelikonetta, jossa pääsi vetämään vivusta. Hehheh.


Casinolta maltoimme irtautua noin puol 7 aikoihin, ja otimme bussin takaisin satamaan, josta kävelimme Sands – nimiselle hotelille. Matkan varrella oli Fisherman’s Warf- joka on kulttuurikeskittymä portugalilaiselta ajalta. Löydettiin pala Eurooppaa keskeltä Aasiaa!

Jani pelaamassa vipupeliä kasinolla, jee! 

Voitto hymyilyttää!

Ihan kuin olisi ollut Vatikaanissa.

Kuvaa kasinon sisältä.

Kuva nyt ei ihan kerro, kuinka suurelta Venetian oikeasti näytti, mutta  wikipedian mukaan koko  rakennus on siis 980 000 neliömetrin kokoinen. Ja on maailman kuudenneksi suurin rakennus lattiapinta-alaltaan.

Sands- casino oli myöskin suuri, mutta ei niin mahtipontinen kuin Venetian casino. Jani päätti tilata oluen, joten minäkin sitten otin drinkin. Drinkki oli ihmeen edullinen paikan asiakkaiden varakkuuden huomioon ottaen, 5  €. Samaan aikaan sattumoisin alkoi juuri tanssishow eikä olisi millään malttanut lähteä, mutta viimeiseen laivaan klo 22:30 oli joka tapauksessa ehdittävä.


Illalla kömmimme taas pieneen koppiimme nukkumaan ja seuraavana aamuna saimme häädön samaisesta huoneesta, sillä joku oli kuulemma tehnyt siihen online-varauksen kalliimmalla hinnalla. Hostellimme pitäjä kertoi, että lauantaina olisi hyvin suosittu rugby – peli, joten kaikki hostellit olivat nostaneet hintojaan tuplasti, elleivät olleet jo täynnä. Hänellä oli yksi pieni (siis vielä pienempi kuin missä nukuimme)  huone vapaana, joka maksoi 20 €/yö. Otimme sen, ja hän sanoi, että antoi sen meille siihen hintaan, koska halusi auttaa meitä. 

Macau oli aivan täynnä kasinoja, tuossa toinen missä käytiin.

Portugali keskellä Macauta, Macau on siis ollut Portugalin vallan alla 1550- luvulta saakka, ja vasta vuonna1999 se palautettiin kiinan erityishallinta-alueeksi

Meidän pienempi huoneemme, tätä edeltävässä huoneessa oli kaksi sänkyä ja oma WC.


Näkymää gondolihissistä Ocean Parkista.

Lauantaina meillä ei ollut ohjelmassa rugby- peli, ei tosiaan, vaan Ocean Park! Aamupäivästä satoi, joten epäröimme jonkin aikaa ja söimme aamiasta kaikessa rauhassa alakerran intialaisessa paikassa. Söimme intialaista ruokaa aamupalaksi joka aamu ja joimme aivan mahtavaa intialaista teetä, olen aivan ihastunut siihen. Päätimme kuitenkin lähteä Ocean Parkkiin, sillä keli kirkastui. Metrolla oli mentävä Admiralty- metroasemalle, ja siitä lähti suoraan bussi nro 629 Ocean Parkkiin. Metroliput maksoivat 1 € suuntaansa, kuten myös bussilippu. Sisäänpääsymaksu Ocean Parkkiin oli 32 €, melko sama siis kuin Linnanmäelle esimerkiksi. 

Pilvet olivat todella matalalla vuorien päällä.


Ocean Park on siis enemmän keskittynyt mereneläviin, kuten nimestä voi päätellä, kuin huvipuistolaitteisiin. Valikoimme parhaimmilta näyttävät laitteet missä käydä, eivätkä ne olleet pettymys, Hair Raiseria lukuunottamatta. Sen piti olla 4 G:n vuoristorata ja todella hurja jne, mutta ei se meidän mielestämme nyt mitenkään niin erityiseltä tuntunut. Kohokohta koko päivänä olivat pingviinit! Näimme myös pandoja, grand aquarumin ja vaikka mitä. Puisto meni kiinni jo klo 19 ja näimme päivän päätteeksi vielä shown:n mitä emme osanneet odottaa ollenkaan. 

Menimme Parkin jälkeen syömään, jonka jälkeen kiirehdimme katsomaan Earth Hour:ia. Menimme katsomaan sitä Kowloonin alueelle rantaan, josta näimme koko Hong Kongin Centralin ja muut toisella puolella salmea. Oli mielenkiintoista katsoa, mitkä yhtiöt olivat sammuttaneet mainoskylttinsä, lähes kaikki olivatkin, ja kuinka erilainen näkymä olisi ilman suurimpia mainoskylttejä. 

Paljon netissä hehkutettu Hair Raiserr vuoristorata!
Tää on mun suosikkilintu! 

Pingviinejä! Ne osoittautuivat yllättävän nopeiksi uimareiksi.
Ja lisää pingviinejä! Niiden kävely näytti tosi hassulta, sillä niiden painopiste on edessä.
Papukaija!


Ocean Parkissa oli erillinen meduusanäyttely, oli tosi näyttäväksi tehty valaistukset sun muut.

Lisää meduusoja.

Gondolihissiä taas, se meni aika korkealle.

Kauan odotettu panda! Siinä se mussutti bambua kaikessa rauhassa. 

Grand Aquarum:lla epätodellisen näköinen akvaario.

Grand Aquarium oli nimensä veroinen. Akvaarion lasin paksuus oli huomattava; 68 cm! Akvaariossa oli mm. vasarahaita, todella isoja rauskuja ja kaiken näköisiä ja kokoisia kaloja.

Päivän päätteeksi Ocean Parkissa oli todella näyttävä valo/vesi/ääni show.

Yritin ottaa kuvaa, veteen heijastettiin erilaisia kuvioita.

Takaisin Bangkokiin lähdössä!
Earth Hour:n jälkeen lähdimme pieneen koppiimme nukkumaan, josta seuraavana aamuna herätys klo 7:00, sillä lento lähti 10:45. Pääsimme samalla tavalla kätevästi takaisin lentokentälle, kuin miten olimme tulleetkin. Oli kyllä huippu fiilis, hieno reissu takana, vaikka olikin yllättävän kallis. Minua alkoi lentokoneessa vähän painamaan ajatus maanantain tentistä, aiheena energy price theory & applications. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että kyllä se läpi meni. Tuloksia ja seuraavaa reissua odotellessa!