keskiviikko 27. elokuuta 2014

End of the Story

BALI JA KOTIINPALUU


Bali oli hyvä  kohde reissun loppuhuipennukseksi. Otettiin Double Six Beach:lta Tune Hotel:sta huone, joka yllättävän edullinen,  about 15 €/yö. Ei tarvinnut pyöriä hiekkaisissa samoissa lakanoissa viikkoa, kun lakanat vaihdettiin joka päivä mikäli näin toivottiin, ilmastointi tuntui myös taivaalliselta yli viikon El Nidon kuumuuden jälkeen ja mikä parasta ei tarvinnut pelätä ötökäitä! 

Noin viikon aikana kerettiin käydä Denpasarin kulttuuripääkapungissa Ubudissa, jossa kävimme Monkey Forest:ssa sekä riisiterasseilla. Apinoita oli aivan mielettömästi! Se oli hauska kokemus, joskin menimme sinne moottoripyörällä ja liikenne oli melkoinen sekamelska. Jani kuitenkin ajoi siitä meidät perille.

Jani kävi myös monta kertaa surffaamassa, itseltäni se ei oikei lähtenyt käyntiin mutta sain muutaman aallon kiinni. Ensi kerralla otan kyllä opettajan ensialkuun! Kävimme Sky Gardenissa vähän bilettämässä ja syömässä valtaisat buffet-annokset. Tietysti myös löhöiltiin rannalla ja otettiin aurinkoa, siinä kai tärkeimmät. Paluulento Bangkokiin oli pertjantaina 23.5, jolloin Bangkokiin oli juuri määrätty ulkonaliikkumiskielto. Viimeisen viikonlopun biletys piti siis järjestää poikien kämpillä Norsutalossa, menihän se niinkin! Lento kotia kohti oli 28.5. ja lento lähti 11 aikoihin illalla. Tuntui samalla haikealta, että hyvältä lähteä.

Ranta oli auringonlaskun aikaan vähintään yhtä täynnä porukkaa kuin päiväsaikaan.

Rannalla oli myös hevosratsastajia.

Jani oli aikaisemmalla Balin reissullaan käynyt Sky Gardenissa, jonne mekin menimme buffetille, jonka jälkeen myös yökerhoon bilettämään. Buffetti oli todella todella runsas ja maukas eikä maksanut kuin 10 €.

Lihavartaita, perunasalaattia, kanaa..

DJ soitti myös buffetin aikana.
Näkymää Sky Gardenin katolta

Sky Garden


Baari tarjosi ilmaiset drinkit klo 21-22.00. Oli aika monta janoista sankaria liikenteessä!

Siisti  ja viileä huoneemme, mitä luksusta!

Jälkiruokaa, 2 €.

Sammakko?!

Jani ja prätkä! 

Tuossa oli hyvin paikallinen ruoka, tonnikalarullia kastikkeella, kasviksilla ja juustolla. Todella hyvää!

Janin annos oli myös todella eksoottisen näköinen ja kuulemma maukas.


Monkey Forest:n porteilla näkyi heti apinoita, tämä veijari mussutti kookospähkinää.

Sekuntia myöhemmin tuo kaverimme vähän hermostui Janille ja meinasi hyökätä päälle.


Moikka!

Patsastelija.

Monkey Forestissa oli paljon temppeleitä.

Äiti ja poikanen, aaw.

Metsässä!

Banaani, apina ja Jani.



Monkey Forest:n lähellä oli riisiterasseja, noh ei ne nyt aivan lähellä olleet, mutta Jani urheana ajoi tuonne kuitenkin.


Tuo oli aivan turistirysä, ja monet paikalliset yrittivät saada rahaa olemalla valokuvausmalleja tai myymällä postikortteja, melkein väkisin.

Tämä mamma avasi kookospähkinän oikealla viidakkoveitsellä. Taisi maksaa euron.


Tunnelmallisia pöytiä rannalla.

Aivan lemppari ruokapaikka! Warung Murahissa oli todella edullista ruokaa; erilaisia kasvisruokia, kanavartaita, kanapaistia, katkarapuja, kananmunaa, kevätrullia.. aivan todella hyvää! 

Peilikuvat!

Nousuvesi?!

:)


Kuvaaja ja hummerit.

Hummereita!

Katkarapuja? Tuommoiset altaat näkyivät ravintolasta kadulle, aika mäheet.



Kuta Beach ja discovery shopping mall.

Ihanat rantatuolit!




Janin reviiri!

Mmm!

Katukuvaa, kuten kuvasta näkee!

Taas Warung Murah:ssa syömässä, tämä annos maksoi varmaan alle 2 €.

Kävin viimeisenä iltana ensimmäistä kertaa kala-jalkakylvyssä. Se kutitti aluksi hirmuisesti!
Bali taakse jäi!

Bangkokin mielenosoittajia norsutalon edustalla, he marssivat ohitse.

Reissun viimeisellä kierroksella Chatuchak markkinoilla.
Tuollaisella valurautapannulla he paistelivat munia.
Viiriäisen munia, tai jotain sen tyylisiä. Todella hyviä.

Kookosjäätelö ja kookosmaitoa, siis tuoretta kookosmaitoa eikä sitä mitä myydään kaupoissa säilykepurkeissa.

Kookosparatiisi.


Chatuchakkia.

Mango 0,5 €!! Mmmm. Myyjällä hieno hattu..

Viimeisiä hetkiä Bangkokissa.. Matka lentokentältä kämpille kesti taksilla kaksi tuntia, normaalisti sen menee alle tunnissa. Ulkonaliikkumiskiellon takia oli hurjat liikenneruuhkat.

Meidän kämpän lähellä oleva katurafla, missä usein käytiin porukalla.

Ja viimeinen illallinen ennen lentokentälle lähtöä.. Adios! Antti ja Ilari jäi vielä meidän jälkeen päiväksi Bangkokiin. Olen kokonaan hukannut sellaisen kuvan, missä meidän talon ystävällinen vartija-nainen oli sitonut pienen skootterinsa kyytiin kaikki tavarat mitä annettiin hänelle. Annettiin tyynyt, lakanat, pyyhkeet, tuuletin ja joitakin vaatteita, pesuaineita.. ja hän sai ne kaikki sidottua skootterinsa kyytiin! Melkosta, jos vielä selvisi kotiin ehjänä.


Ja sitten sitä oltiinkin jo Vaasassa, melkoinen culture shock! Kuvassa mukana Maisa ja Lasse! 
Reissu oli unohtumaton ja avasi omaan maailmankuvaani aivan räjäyttävästi. Oppi todella paljon miten maailma toimii Suomen ulkopuolella ja miten selviytyä uusissa tilanteissa. Aina ei kuitenkaan ollut ruusuilla tanssimista ja nyt kun jälkeenpäin miettii, niin taisi iskeä jonkinsortin kulttuurishokki montakin kertaa, kun ei ollut minkäänlaista rutiinia, monet uudet jutut, hienotkin, aiheuttivat vastareaktion ja monet unettomat yöt yöbusseissa eivät myöskään olleet aina herkkua, eikä oikein tullut urheiltua eikä perhettä nähnyt aikoihin.

Mutta kannatti ehdottomasti lähteä vaihtoon ja onneksi tuli kuitenkin reissattua paljon, eikä ihan liikaa ressattua tuota koulua, koska tällainen vaihtokevät on ainutlaatuinen kokemus nähdä maailmaa! 

Kiitos kaikille vanhoille ja uusille kavereille oli Huippua ja erityisesti Janille! :)

Eipä mennyt kuin Elokuun loppuun sada blogi valmiiks, no nyt se on Loppu!