torstai 2. tammikuuta 2014

Lähtötäpinät ja ensi ihastus

Uudenvuodenaatto


Tuntuu kuin tästä Thaimaan reissusta olisi tullut höpötettyä jo yli vuosi, ja nyt on koittanut hetki joilloin se realisoituu. Edessä on viiden kuukauden reissu Thaimaassa, jonka aikana opiskelen Asian Institute of Technology - nimisessä yliopistossa energiatekniikan kursseja. Tarkoitus olisi nähdä Aasiaa niin paljon kuin mahdollista ja opiskella vain sen mitä vaaditaan. Lähden reissuun Janin kanssa, joka on onnekseni kokenut Aasian matkaaja, eikä mikään Phuket- turisti, vaan reppureissaaja. Itse lähden kohti Thaimaata ensimmäistä kertaa, joten luonnollisesti vähän jännittää. Varasimme menopaluu liput Bangkokiin jo lokakuussa, joten saimme ne edullisesti noin 660 eurolla Turkish Airlines- lentoyhtiöllä, joka osoittautui taas todella laadukkaaksi lentoyhtiöksi. Turkish Airlines lentää Helsingistä Istanbulin kautta Bangkokiin.

Vuosi vaihtui tällä kertaa lentokoneessa. 


Lento lähti Helsingistä kello 13.10 ja oli seuraavana päivänä Bangkokissa kello 9:40 paikallista aikaa. Itse en osaa nukkua lentokoneessa, joten podin kyllä melkoista matkaväsymystä saavuttuamme Bangkokiin. Olimme varanneet majoituksen etukäteen kahdeksi ensimmäiseksi yöksi iSanook- nimiseen hotelliin, jotta väsyneenä ei tarvitsisi lähteä etsimään majoitusta. Tarkoitus oli seuraavana päivänä lähteä etsimään asuntoa, joka olisi vaihtoyliopistoni lähettyvillä. Asian Institute of Technology (AIT) sijaitsee siis noin 50 km Bangkokin keskustasta pohjoiseen. Sieltä keskustaan on helpointa tulla taksilla, eikä hintakaan kirpaise. Aloitusmaksu on noin 35 thb, joka on siis alle euron. Saimme euroja vaihdetuksi Thaimaan batheiksi kurssilla: 1 € = 43 thb. 

Vuoden ensimmäinen päivä


Ensimmäinen päivä tuntui aivan kahdelta eri päivältä, sillä pääsimme hotellihuoneeseen noin kahdelta iltapäivällä, otimme parin tunnin unet, jonka jälkeen lähdimme taksilla turistien suosimalle alueelle Khao San Road:lle. Ruoka oli todella hyvää ja edullista, tuoreita hedelmiä saa ostettua kojuista valmiiksi kuorittuina ja pilkottuina, esimerkiksi 20 thb:lla (0,5 €) sai pussillisen tuoreita ja makeita ananaspaloja. Katukeittiöt näyttävät olevan suuressa suosiossa ja niissä myytiin monenlaista lihavarrasta, itse maistoin heti ensimmäisenä kanavarrasta, joka oli todella maukasta, yksi varras maksoi noin 0,5 €. Eikä tämä kuulemma vielä edes ollut edullista seutua, vaan rauhallisemmilla paikoilla vartaita saa neljä eurolla. 

Ehdottomasti mainitsemisen arvoinen asia, jonka koin, on myös hieronta. Niska-selkä-hartia-hieronta, joka kesti puolituntia ja maksoi 3,5 euroa. Tuntui kyllä todella rentouttavalta, hierojani oli hieman iäkkäämpi nainen, ja hän käytti voimaa eikä vain vähän näpytellyt sormilla. Ja tulihan sitä myös vähän halpoja drinkkejä maisteltua mm. Rommikola bucket Kim restaurant:ssa "Drinks & Drunks, very strong cocktail!" 

Kaappasin linnun kuvaan! Ilma on melko sameana. 

Tuo oli varsinainen Disco-kuusi!

Katugrillissä oli jopa kanan suolta (oikeanpuolimmainen) ja maksaa, joita Jani osti.

Minä Khao San Road:lla; housut maksoivat 250 thb, flip-flopperit ja laukku 120 thb.


Takaisin hotellille päästiin joskus kahden aikaa yöllä, oli kyllä varsin hieno ja maukas ilta, ensimmäinen iltani Bangkokissa. Orientaatio alkaa AIT:ssä 7 päivä tammikuuta, joten tässä on pari päivää aikaa höntsäillä. 




1 kommentti:

  1. Huihui :D Oot päässy heti lomafiiliksii! Piä nyt sit kivvaa siellä :) <3 Eikä opiskella liikaa tai stressata! Nimim. En osannu oikein päättää, ni tällä hetkellä miulla on kursseja 40 nopan eestä..

    VastaaPoista