tiistai 21. tammikuuta 2014

Koh Chang

Koh Chang


Seuraava viikko alkoi ensimmäisillä luennoilla. Minulla on kolme kurssia: GHG Mitigation and Energy Recovery from Waste, Power Sector Management Under Deregulation sekä Electricity Price Theory and Application. Nämä kurssit ovat maanantai-keskiviikko, joten loppuviikko on aika kivasti vapaata.

Loppuviikosta päätimme lähteä käymään Koh Chang- saarella, joka on Bangkokista itäänpäin, lähellä Kambodzan rajaa. Tällä kertaa myös Susan oli mukana näinpä menimme taksilla pohjoiseen bussiterminaaliin, MoChit:iin, josta otimme klo 22.00 bussin kohti Trat:ia. Bussissa meille jaettiin pienet eväät ja matka oli melko mukava, vaikka en saanutkaan nukuttua. Perillä Tratissa olimme jo kolmelta aamuyöllä, siitä puolen tunnin matka tuk-tukilla satamaan, jossa odotimme ensimmäistä lauttaa saarelle n. 2,5 h. Lauttamatka maksoi semmoiset 2,5 euroa/henkilö. Onneksi oli riippumatto matkassa, jonka sai viritettyä satamassa tolppien väliin. Siinä oli mukavampi makailla kuin penkillä. 


Bussiyhtiö tarjosi eväät!

Olimme hereillä koko yön, jonka kruunasi kaunis auringonnousu.

Koh Chang ja auringonnousu

Lautalla


Mikä ei kuulu joukkoon; lautan seinässä reikiä ja vieressä upouusi Samsung TV.


Pojat lähdössä saarelle skoottereilla matkassaan vähän tavaraa.

"Welcome to Koh Chang!"¨

Koh Changille päästyämme suuntasimme tuk-tukilla Lonely Beachille, joka on saaren saaren edullisinta seutua. Saari on suurimmaksi osaksi korkeaa vuorta ja kyyti oli sen tuntuista. Välillä jyrkässä mutkassa vähän hirvitti, että ajetaankohan nyt ulos tieltä suoraan pusikkoon. Lonely Beachille päästyämme saimme käydä melko monta majoituspaikkaa läpi, ennenkuin löysimme paikan, jolla oli tarjota bungalovia. Päädyimme ottamaan bungalovin Siam Hut:sta, jossa bungalovi maksoi 10,5 €/yö ( 450bth ). Bungalovi oli sotkuinen, mutta siinä oli tärkeimmät; tuuletin, moskiittoverkko ja patja, jossa nukkua. Kello 10 aamulla pääsimme viimein nukkumaan, mutta kuumuuden vuoksi jo parin tunnin unien jälkeen suuntasin rannalle.

Bungaloveja

Susan ja minä päästiin viimein rannalle!
Susanin bungalovin WC oli siisti, meidän taas ei niinkään.

Bungalovimme sisäpuolelta
Ja sama kaunistus ulkopuolelta.

Emme olleet kovin tyytyväisiä bungaloviin, joten vaihdoimme ensimmäisen yön jälkeen SeaFlower- nimiseen paikkaan, jossa bungalovi maksoi  11,5 euroa/yö. Eli per henkilö 3,8 euroa. Se oli kauempana rannasta kuin Siam Hut, mutta lähempänä kauppoja, baareja ja muita istuskelupaikkoja. SeaFlower oli tosiaan vähän liiankin lähellä baareja, sillä melua ja bassonjumputusta riitti koko yön, joten nukkuminen oli melko vaikeaa. Seuraavaksi täytyy tarkistaa, onko lähistöllä yökerhoja.

Antti, Ilari, Satu ja Carita olivat menneet Lonely Beachille pari päivää ennen meitä. Törmäsimme Susanin kanssa Anttiin ja Ilariin rannalla, ja illalla menimme heidän kanssaan DingDong baariin, jossa oli maukasta ja ilmaista BBQ- ruokaa tarjolla sekä Happy Hour, jossa Vodka Bucketit vain 3,4 € eli 150 bth. Seuraavana päivänä vuokrasimme Susanin kanssa skootterin ja päätimme suunnata saaren pohjoisimpaan kärkeen, josta löysimme muutaman rauhallisen ja kauniin rannan. Skootterin vuokraus maksoi 3 tunnin ajaksi vain 2,4 € eli 100 bth ja kerran tankkasimme litran polttoainetta, joka maksoi 0,9 € eli 40 bth. 

Ensimmäisenä iltana menimme yhteen rannalla olevaan ravintolaan illalliselle.



Saaren pohjoisinta rantaa.

Skootteriretkellä saaren pohjoisosassa.

Papaya- shakes!


Susan ajoi skootteria ja minä olin kyydissä.

Löydettiin todella nätti ja hiljainen ranta.


Istuttiin rannalla katsemelassa auringonlaskua.


Rannalla oli taas tulishow, melkoisen näyttävä sellainen.

Lauantaina päätimme lähteä Antin, Ilarin, Susanin ja Janin kanssa neljän saaren snorklaus-retkelle, jossa olisi mahdollisuus snorklata kahden saaren edustalla ja kahdelle muulle sitten uimaan sekä katselemaan paikkoja. Retki kustanti 11 euroa ja siihen sisältyi myös ruoka mm. green curry, välipala ja hedelmiä. Matka kesti noin kello 9 – 17, joten matka oli melko pilkkahintainen. En ollut ikinä ennen snorklannut, parin ensimmäisen hengenvedon jälkeen totuin hommaan ja se oli ihan mukavaa. Pidin eniten värikkäistä kaloista, joita oli paljon ympärillämme, sillä retken järjestäjät houkuttelivat niitä luoksemme leivällä (tai ainakin se näytti leivältä).
 
4- saaren retkellä. Snorklasimme tämän saaren edustalla.

Retken toinen saari, vesi oli todella kirkasta ja lämmintä.

Kolmas kohde, nimiä en muista, mutta tämä oli hienompi snorklauspaikka kuin ensimmäinen. 
Laivan "Kapteeni" antoi minulle ja Susanille tuollaiset ihmeelliset paikalliset makeiset. Hyvää se oli, kookosta ja jotakin muuta.

Neljäs saari, täällä kävimme vain kävelemässä. 


Keinut olivat vähän hankalassa paikassa.

Susan, minä ja Antti.

Ennen paluuta satamaan retken päätteeksi koukkasimme tuon kallion eteen, missä oli paljon paljon apinoita.

Grillattu mustekala.

Ravintolan tuoretiski.
 Sunnuntaina vuokrasimme kolmistaan kajakin, Susan, Jani ja minä. Hintaa 3 tunnin melontareissulle tuli kokonaiset 1,5 €/henkilö. Meloimme lähimmälle saarelle ja kävimme viereisessä rannassa. Ideana oli myös katsella auringonlaskua merellä, mikä on täällä aina kaunista katseltavaa. Maanantaina Susan ja minä lähdimme kohti Bangkokia, varasimme bussi-sekä lauttaliput  saarelta jo edellisenä iltana, mikä kannatti. Yhteishinta bussille sekä lautalle oli 6,5 euroa eli 280 bth. Bussi jätti meidät Bangkokiin Hualamphongin rautatieasemalle, josta otimme junan Rangsit-asemalle.  Junalippu maksoi kokonaiset 8 bth eli 0,2 €, mutta matkanteko oli kyllä todella hidasta. Taksi Rangist - asemalta kämpille maksoi noin kaksi euroa. Aikaa matkaan saarelta kämpille meni kokonaisuudessaan sellaiset 1o tuntia.

 Vähän tuunattu mopokärry.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti