tiistai 21. tammikuuta 2014

Koh Samet ja Ayutthaya

Koh Samet ja Ayutthaya


Orientaatiopäivästä selvittyäni päätimme tiistaina lähteä Koh Samet:lle, koska se on vain noin viiden tunnin bussimatkan päässä Bangkokista. Menimme minibussilla kämpiltämme Ekkamai:lle, joka on itäinen bussiterminaali sekä yksi SkyTrain-pysäkeistä (BTS). Minibussi on nopeampi kuin tavallinen bussi ja molemmat ovat todella edullisia, minibussi vähän yli euron ja tavallinen hieman alle. Ekkamai:lta otimme kello 18.30 bussin Ban Phe – nimiseen kaupunkiin (satamaan), josta pääsisi veneellä Koh Samet:lle. Bussi oli perillä noin klo 23.00 ja olimme siihen aikaan ainoat saarelle kyytiä tarvitsevat, joten venematka olisi matkanut 1 000 bth eli 23 euroa. Otimme majoituksen Diamond- nimisestä hostellista (7 €/yö) ja aamulla pääsimme noin neljän euron hintaan saarelle. 

Matkalla Koh Samet:lle.


Satamassa oli tällainen vastassa..
                                      
Bungalovi Koh Samet:lla
Saari oli melkoinen turistirysä, mutta rannalle pääsy oli nyt pääasia. Ruoka oli erittäin hyvää, toki kalliimpaa kuin täällä Bangkokin lähiössä. Maksoimme saarella bungalovista 500 bth eli noin 12 €/yö. Bungalovi oli ihan siisti, mutta rantaan oli jonkin verran matkaa. Nyt on high season, joten jokapuolella oli melko täyttä.

Saarella oli joka ilta tulishow. Taitavia äijiä

Tuoretta kookosmaitoa!


Ihanan värikkäitä bungaloveja.

Pinacolada mm'm

Vesi oli niin ihanan kirkasta ja lämmintä! 


Siinä kaksi buckettia; mojito ja rommicola.

Tykkäsin valoista.

Nuo kolmiotyynyt on mahtavia, pöydän ääressä voi vaan hengailla ja rentoutua.

Banana Pancake maistui rannalla!


Jani!

Piti minunkin sitten ostaa tuollainen "lannevaate"

Nuo myyjät kävelee rannalta toiselle koko päivän, eikä heitä näyttänyt paljon kuumuus haittaavan.

Let's otetaan rennosti

Rannalla oli tuli-limbo. Limbo oli maasta varmaan noin 30 cm:n korkeudella. Kyllä tuo sen ali meni!

Tulimme saarelta takaisin jo lauantai-illaksi, sillä AIT:ssä oli tervetuliaisjuhlat uusille opiskelijoille. Tuli siellä käväistyä ja tavattua muutama uusi tyyppi. Sovimme juhlissa lähtevämme pienellä porukalla seuraavaksi päiväksi Ayutthaya:n kansallispuistoon, josta kuvia alla. Menimme sinne taksilla, matkaa oli noin 30 kilometriä pohjoiseen ja tämä lysti maksoi jopa 1,4 € kun jaoimme summan nelistään. Ayutthaya:sta en itse hirveästi pitänyt. Jos menette sinne, ottakaa ehdottomasti jokin kiertuajelu. Me typerykset kävelimme nähtävyydeltä toiselle, joten nähtävyyksien etsimiseen meni enemmän aikaa kuin niiden katselemiseen.
Tervetuliaisjuhlissa oli ohjelmanumerona muumioida yksi ryhmän jäsen.

Tuollaisessa katukeittiössä he tekevät paljon ruokaa. Tuossa tulossa maukas banana pancake.

Ayutthaya:ssa oli paljon norsuja.


Iso makaava Buddha Ayutthayssa.






Porukan tytöt, joiden kanssa olimme käymässä Ayutthayssa.

Safkapaikka, jossa haetaan buffetista syötävät, jotka sitten itse kokataan pöydässä.

Tässä buffetissa oli myös paljon mereneläviä ja Jani innostui grillaamaan kokonaisen ravun.

Yksi lempparipaikoistani tähän mennessä; Shabushi by Oishi; All-You-Can-Eat Sushi buffet!! Meitä lähinnä oleva Shabushi by Oishi löytyi Future Parkin vieressä olevasta Major Cineplexistä.

Susan ja Jani sushi buffeessa.


Kämpän läheltä löytyi todella edullinen ja maukas safkapaikka. Tuo taisi olla Laap Kai ja sticky rice.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti